Jouluterveiset Oulusta

Siitä on nyt kulunu viikko, kun viimein saavuin takas Suomeen ja oon kyllä nauttinu. Kaikki on niin helppoa täällä. Koneet pesee tiskit ja pyykit, liikenne on rauhallista ja ruoat saa ostettua kaikki yhdestä paikasta (lukuun ottamatta voita). Niin ja on ollu mahtavaa syödä taas suomalaista ruokaa! Mun maha tosin oli ekat viis päivää aivan sekasin ruokavalion muutoksesta. Kaikki mitä söi tuli aika äkkiä ulos ja mua huippas sen takia. Nyt alan voida jo paremmin.

Oon huomannu ettei asiat täällä pohjosessa oo juuri miksikään muuttunu kolmessa kuukaudessa. Toisaalta on lohdullista ettei oo jääny vaihdon takia paitsi mistään isosta, mutta toisaalta mua hämmentää olla taas täällä. Ehkä oon ite muuttunu? En osaa vaan vielä täsmentää että miten. Ainakin arvostus Suomea kohtaan kasvoi ulkomailla ollessa, jos ei muuta.

Mun ensimmäiseen viikkoon vaihdon jälkeen on kuulunu muun muassa leipomista ja siivoilua täällä meidän sijaisasunnossa, perheen luona vierailua Raahessa ja yhdet pikkujoulut kaveriporukan kesken. On ollu monta ihanaa jälleennäkemistä. Onneksi tulin takaisin Suomeen näin joulun alla. Tää on mun lempijuhla.

Toivotan kaikille siunattua ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2012!

Mennään kotiin, ooOO mennään kotiin, mennään kotiinpäin!

Mua jännittää. Enää on vaan kolme tuntia aikaa siihen, että meidän pitää lähteä kentälle. Kone lähtee kuuden tunnin päästä. Oon toisaalta innokas lähtemään takas Suomeen, mutta toisaalta taas tuntuu ihan luonnottomalta jättää tämä paikka. Ollaan Sinin kans pakattu meidän rinkat. Tämä meidän huone näyttää oudolta nyt kun se on tyhjä.

Käytiin eilen sanomassa hyvästit ECECllä. Me jaettiin aamuhartaudessa suklaata, ojennettiin meidän itse tekemä "hieno" kortti ja annettiin meidän ohjaajille suomalaiset marmorikynttilät. Me saatiin muistoksi harjottelusta ECEC-käsinuket, ne on aika pelottavat.. Ei ollu ihan niin haikeat jäähyväiset kuin olisin kuvitellu. Ehkä se itku tulee sitten myöhemmin. Paha sanoa.

Vaikeampaa on hyvästellä meidän guest house -perhe: Sailo-äiti, James-isä ja 13-vuotias tytär Jessica. Ne on pitäny meistä tosi hyvää huolta ja kohdellu meitä kuin perheenjäseniä. Eilen illalla Sailo kokkas meille dal bhatia viimeisen kerran. Oon siitä tänne jo kirjottanukki, etten oo ollu kovin innostunu nepalilaisesta ruuasta, mutta Sailo tekee älyttömän hyvää ruokaa. Istuttiin pihalla nuotion ääressä ja illan lopuksi Sailo antoi meille muutaman kurthan, joita ei kuulemma enää käytä. Nyt omistan kolme kurthaa.

Ajateltiin käydä ennen lähtöä vielä viimeisen kerran JaZoossa syömässä. Sieltä saa musta parhaat kevätrullat. Laskeskelin tässä, että Kathmandusta nousun ja Ouluun laskeutumisen välissä on 35 tuntia. Onneksi pakkasin kirjan, leffoja ja läppärin käsimatkatavaroihin ja matkaseurana on hyvät tyypit, Sini ja Jemina. Eiköhän sen kestä. :)

Lopunajan fiiliksiä ja kuvia

Melkein puolet meidän guest housen asukkaista jätti Nepalin perjantaina. Meitä on enää vain viisi diakilaista täällä ja talo on tosi hiljainen. Mua harmittaa että meidän yhteiselo täällä on nyt loppumassa. Oon nauttinu tästä yksinkertaisesta elämisestä ja tykkään paljon noista toisista Diakin opiskelijoista. Vasta nyt loppuvaiheessa on tajunnu, kuinka lyhyt aika tämä 3kk loppulta oli.

Ollaan nyt viimeisinä päivinä osteltu tuliaisia ja yritetty viettää mahdollisimman paljon aikaa meidän guest house -perheen kanssa. Tänään oltiin taas erään ECECn työntekijän häissä. Vaikka seremonia alkoi 1,5 tuntia myöhässä, papin saarna raivostutti osan juhlavieraista ja kirkkosalissa koristelut läsähteli, juhla oli kokonaisuudessaan aika herkkä. ECECllä työskentelevä morsian oli hääpuvussaan huikean kaunis ja näytti tosi onnelliselta.

Kirjotan mun kuulumisista nyt vain näin lyhyesti, koska varmaan rustailen lähtötunnelmia vielä sitten keskiviikkona. Tähän perään haluan jakaa kuvakokoelman mun ja harkkatoverini Sinin yhteisestä taipaleesta. Meillä on ollu hurjan hauskaa täällä ja se varmaan myös näkyy. :D

Matkalla tänne oli tunnelma katossa. Istambulin lentokenttä, muistaakseni.

?

Hilpeät trekkaajat.

Me on askarreltu ECECllä vaikka mitä! Lääkäriteemaa.

Häihin menossa.

Ootetaan auringon nousua Sarangotissa.

ECEC jengiä. Sarangot.

V for Victory. Pokhara.

Yks parhaita hetkiä ECECn retriitillä. Saatiin silittää pikkupupuja!

Näin alkoi mun joululoma.

Meidän harkkapakertaminen tuli viimeinkin päätökseen eilen! Kun lähdettiin ECECltä, juostiin ovesta ulos ja hypättiin yhdessä ilmaan lyöden samalla kantapäät yhteen - vähän kuin elokuvissa. Nyt on tosi kevyt olo ja oon tyytyväinen kaikesta mitä oon harjottelussa kokenu ja saanu aikaan. Voi olla että haikeus tulee ensi viikon tiistaina, kun käydään ECECn aamuhartaudessa sanomassa tyypeille heipat.

Oltiin muuten eilen illalla mukana nepalilaisissa polttareissa. Juhlakalu oli yks meidän harkkapaikan työntekijöistä, joka on menossa naimisiin sunnuntaina. Me käytiin ensiksi City Centressä katsomassa 6D-elokuvia. Ne oli sellasia 3D pätkiä, joissa mm. penkit heilu ja kasvoille puhallettiin ilmaa ja vettä. En ollu ennen kokenu vastaavaa! Haukoin henkeä ja vatsanpohjasta nyki välillä ihan tosissaan. Ei mulla Suomessa oo koskaan ollu niin hauskaa 4 eurolla.

Elokuvista jatkettiin Pizza Hutiin syömään. Vähän ehkä hävettää myöntää, mutta sekin oli mulle uusi elämys. Oon jotenki aikasemmin olettanu, että Pizza Hut ois jotain Kotipizzan tapaista. Ruoka siellä oli kallista, mutta keskinkertaisen makusta. Palvelu oli kuitenkin asiallista. Siellä oli lähtiessä mahdollisuus soittaa isoa lehmänkelloa, jos oli palveluun tyytyväinen. :D

Ruuan jälkeen ahtauduttiin 6 typykkää yhteen taksiin. Vaikka Nepalin liikennesäännöt on sitä sun tätä, täällä voi saada sakot jos autossa on liikaa ihmisiä. Meille sanottiin että jos poliisit pysäyttää, kahden matkustajan pitää määkiä. Ajettiin meidän ohjaajan kotiin jatkoille. Syötiin kakkua, juotiin valkoviini, tanssittiin hindimusiikkiin ja laitettiin morsian tekemään hupsuja juttuja. Meillä oli tosi hauska ilta.

Tänään käytiin Maahanmuuttotoimistossa ostamassa lisää viisumia ja ensimmäisen lomapäivän kunniaksi shoppailemassa! Mukaan tarttui Converset ja uusi kurtha. Hei hei rahat! Chitwanissa on muuten kuulemma tänään lakkoiltu. Olipa hyvä ettei lähdetykään sinne, koska ei me siellä ois päästy mitään tekemään. Näin sen varmaan pitikin mennä.

Pokharasta yms.

Tultiin eilen Pokharan retriitiltä takas Kathmanduun. On se kyllä uskomatonta että 200 km matkaan voi upota 10 tuntia. Joo, onhan täällä huonot tiet ja vuorilla pitää ajaa varoen, mutta miksi ihmeessä pitää pysähtyä tunnin välein vessatauolle tai muuten vaan ostamaan appelsiineja? Oltiin matkan jälkeen tosi poikki, ja ois mielellään menty JaZoohun syömään kevätrullia ja muuta hyvää. Mutta kaikki ravintolat olikin kiinni yleislakon takia. Tyydyttiin sitte vaan paistamaan kananmunia guest housella.

Myös tänään ois alun perin pitäny olla kaikki lakossa. Bussit ei ois kulkenu, kaupat ois ollu kaikki kiinni ja mellakoita ois voinu olla. Alunperin meinattiin tänään käydä Immigration Officessa jatkamassa meidän viisumeita ja matkatoimistossa varaamassa Chitwanin reissu, mutta ajateltiin että on parempi hoidella asioita joku toinen päivä. Lakko kuitenkin peruuntu eilen illalla, mutta eihän me siitä kuultu kuin vasta aamulla ECEC:llä. Joskus ärsyttää olla ulkolaisena täällä, kun on niin pihalla monista asioista.

Mutta siitä Pokharan reissusta. Oli tosi mukava viettää aikaa ECEC:n tyyppien kans vähän rennommassa ilmapiirissä kuin yleensä. Sitä näki ihmisissä ihan uusia puolia. Me käytiin vuoristomuseossa, käveltiin luolassa, shoppailtiin ja soudeltiin järvellä. Soutelu on suomalaiselle aika perushommaa, mutta nepaleille se oli eksoottinen kokemus. Suurin osa ihmisistä täällä ei osaa edes uida. Käytiin myös katsomassa Davis Falls. Se oli sellainen rotkon pohjalla virtaava koski, joka kohisee maan uumeniin, Pokharan alla sijaitsevaan järveen. Reissuohjelman ainut miinuspuoli oli se, että meille syötettiin lähes joka aterialla dal bhatia, josta on tän reissun aikana tullu yks mun absolute inhokkiruuista.

Ootteko koskaan nähny näin typerän näköstä täytettyä eläintä? International Mountain Museum.

Minä ja mun jakkikamu, johon tutustuin museon pihassa.

Kuva soutureissulta. Yhdellä työntekijällä oli tämmönen söpöliini mukana.

Harkassa meillä oli tänään toiseksi viimenen työpäivä. Käytiin jakamassa karkkia ja sanomassa heipat niissä kahdessa koulussa, missä vietettiin aikaa kokonainen viikko. On se ihmeellistä, miten kolmella karkilla voi tehdä köyhän perheen lapsen onnelliseksi. Valtion koulussa yksi poika sanoi syövänsä karkeista yhden ja näyttävänsä kaksi muuta kotona äidilleen. Myös se yllätti meidät, miten paljon lapset voi kasvaa ja kehittyä parissa kuukaudessa. Yksityiskoulun taaperoryhmässä oli alettu puhumaan. :)

What, no elephants?

Se ois jo joulukuu. Tämä meidän viimeinen kokonainen harjotteluviikko on kulunu jouluaskartelujen ja kouluvierailujen merkeissä. Ollaan nähty sekä hyviä että huonoja paikkoja. Paras oli tiistain vierailupaikka, eräs yksityiskoulu, missä mun mielestä kaikki toimi. Siellä lapset puhu tosi hyvää englantia, joten kerroin niille millaista on Suomessa. Niille oli iso yllätys se, ettei mun kotimaassa ole tiikereitä tai elefantteja.

Mussukoita tiistain kouluvierailulta.

Käytiin tiistai-iltana Pashupatin temppelialueella katsomassa ruumiiden polttomenoja. Täällä jos ihminen kuolee, hautajaiset pidetään samantien. Ruumis kääritään oranssiin kankaaseen, puhdistetaan jokivedellä ja poltetaan yhdellä joen viereisistä kivikorokkeista. Tuhkat heitetään jokeen. Pashupatinath oli minusta pimeällä tosi kolkko paikka ja palavan lihan haju oli aika karmiva juttu. Minua ihmetytti myös se, miten alueen läpi virtaava "pyhä" joki voi olla täynnä roskaa. Ois kiva tietää mitä näiden ihmisten päässä oikeen liikkuu.

Huomenna ois tarkoitus pitää pikkujoululäksärikemut täällä meidän guest housella, koska osa meistä jättää Nepalin jo ensi viikolla. Kaavailtiin että väsättäis momoja Sailon johdolla, syötäis porkkanakakkua ja juotais paikallisilla aineksilla tehtyä glögiä. Saa nähdä. Lauantaiaamuna lähdetään ECEC:n porukan kanssa pariksi päiväksi Pokharaan virkistäytymään! o/

Meidän Oulun asunnossa oli muuten viime viikolla sattunu vesivahinko, minkä takia joudutaan asumaan muualla yks kuukausi. Harmittaa. Ois ollu niin kiva tulla omaan kotiin täältä, mutta kyllä mulle käy tämä sijaisasuntoki, missä Niko ja Nyyti mua näillä näkymin odottelee. Toisaalta voi olla ihan jännääkin viettää joulu oudossa paikassa. Ja mikä parasta: vesivahinko oli meidän rapussa häärivän putkifirman syy, joten ne maksaa tuon sijaisasunnon vuokran.

Ensimmäinen adventti!!

Ollaan harkassa tehty tällä viikolla tutustumiskäyntejä kouluihin, sekä yleisiin että yksityisiin. On ollu kiva nähdä lisää erilaisia lapsiryhmiä, opettajia ja opetustyylejä. Oon yrittäny miettiä, miksi jotkut opettajat on niin hyviä ja jotkut ei. Ihailen niitä jotka saa hiljennettyä lapsiryhmän pelkällä katseella ja pidettyä yllä lasten mielenkiintoa. Toivon että musta vois joskus tulla niin taitava.

Toisaalta päivän mittaiset vierailut on ollu myös aika raskaita, kun joka päivä pitää tutustua uusiin lapsiin ja sanoa heipat samana päivänä. Käytiin tiistaina eräässä valtion koulussa, missä tapasin älyttömän söpön parivuotiaan tytön. Se ois koko ajan vaan halunnu halia, kuolata mun housuille ja tökkiä selkään aina kun silmä vältti. Samassa ryhmässä oli myös n. 5-vuotias poika, joka varasti mun sydämen laulamalla kauniisti. Tuntuu tosi pahalta etten näe täällä tapaamiani muksuja enää.

Eilen oli aika mielenkiintoinen päivä. Käytiin aamulla Sailon ja tämän tyttären kanssa kirkossa. Koska oli lauantai, toimitus oli nepalin kielellä. Aiemmin ollaan käyty vain englanninkielisissä messuissa, joita järjestetään sunnuntaisin. Nepalilaisissa kirkoissa on sellainen jännä tapa, että kaikki jotka ovat paikalla ensimmäistä kertaa nousevat seisomaan ja esittelevät itsensä seurakunnalle. Aluksi se ahdisti, mutta toisaalta tapa on aika nerokas. Suomessa jos käy uudessa kirkossa, ei välttämättä vaihda sanaakaan toisten kanssa. Esittelyn jälkeen tutustuminen on helpompaa.

Kirkosta mentiin Sinin kanssa lounaalle erään paikallisen naisen kotiin. Me tutustuttiin muutama viikko sitten ECEC:n koulutuksessa, minkä jälkeen hän vaati meitä tulemaan luokseen syömään joku päivä. Ei kyllä kaduta yhtään, koska naisen laittama dal bhat oli todella hyvää! Saatiin riisiä, mustaa dalia (linssikastiketta, mustaa saa vain nepalissa), salaattia, kahdella tavalla laitettua kanaa sekä hieman tulista pikkelssiä. Yritettiin olla naisen kodissa varovasti, koska hinduilla aika tiukka tapakulttuuri. Keittiöön ei esimerkiksi saa mennä kuka tahansa ja jalkapohjia ei saa näyttää. Uskoisin että hyvin selvittiin, koska nainen sanoi meidän olevan koska tahansa tervetulleita kotiinsa.

Tänä aamuna me sytytettiin yhdessä kynttilä ja laulettiin tietysti samalla asiaan kuuluva adventtilaulu. Aurinko paistoi epäjoulumaisen lämpimästi, mutta ei me siitä välitetty. Joulu lähestyy vaikka sitä ei täällä vihreyden keskellä aina hoksaa. Varmaan ainut jouluun kuuluva asia täällä on korkeina pensaina kasvavat joulutähdet.

Hyvää adventinaikaa täältä kukkain keskeltä! Otin aamulla kuvan Sailon kasvimaasta ja kukkasista.